Etusivu

Etusivu

    

Kausi 2011 päättyi mitalijuhliin

Kuten kauden hyvin sujuneet rallisprintit antoivatkin odottaa Jani Vehkaoja palkittiin kauden päätteeksi AKK:n myöntämällä kultaisella aluemestaruuspalkinnolla. Edellisen vuoden hopeatila kirkastui näin siis kultaiseksi. Näistä asetelmista on hyvä lähteä seuraavaan kauteen, Jani toteaa.



 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kajaanin rallisprintistä kolmas sija

Kajaanin varuskunta alueella ajettiin 10.9. sprinttiä tutulla tiellä. Tie oli sama kuin edellisenä vuonna ja tien luonne on pääosin nopeaa, mutta kapeaa. Tosin loppuosalla on erittäin nopeaa ja leveää "valtiontietä". Alkuosa tiestä nousee miltei koko ajan ja odotettavissa olikin, että edellisen viikonlopun tapainen menestys yleisessä sarjassa tuskin toistuu, koska tie suosii sekä tehokkaita että keveitä autoja. Astra on rallivireisenä hieman painavampi kuin vain sprinttiin rakennetut erikoisautot ja on myös tehoiltaan nelivetoisia turboautoja reilusti maltillisempi.

Pienen lisähaasteen kilpailuun teki myös yöllinen vesisade, joka teki tiestä paikoitellen liukkaan. Kilpailupäivä saatiin kuitenkin huristella ilman sadetta, joka oli tietenkin mukava juttu.

Kilpailussa oli yhdistetty iso ja pieni F ryhmä, joten tämä voisi tuoda oman mausteensa kilpailuun, Jani Vehkaojan Astra kun kuuluu isoon F-ryhmään.

Ensimmäinen kierros sujui muutoin ihan hyvin, mutta tie oli hieman liukas ja Jani Vehkaojan ohjastama Opel Astra lipui ojaan tien puolessa välissä. Onneksi ojassa ei ollut kiveä ja auto nousi samalla vauhdilla ylös. Sijoitus ensimmäisellä kierroksella oli neljäs. Toiselle kierrokselle lähdettiin siis takaa-ajo asetelmista ja tavoitteena oli parantaa sijoitusta. Ajo sujuikin hieman paremmin, ainoastaan pari pientä virhettä ja sijoitus koheni kolmanneksi, edelle kiilasivat pienen F ryhmän autot. Tähän päättyy näillä näkymin kausi 2011 ja alamme suunnitella kautta 2012.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Centtilä rallisprint päättyi kauden parhaimpaan tulokseen!

Sunnuntaina 4.9.2011 oli vuorossa kesäkauden ensimmäinen kilpailu Kuivaniemen Onkalonperän tiellä. Kisapäivän sää suosi sekä kilpailijoita että katsojia, aurinko paistoi lämpimästi ja pieni tuulen vire vei pölyn pois tieltä, jolloin se ei häirinnyt kenenkään suoritusta. Tosin eräs makkarakoju taisi olla hieman tuulen alla...

Kisan ennakkotunnelmat olivat Jani Vehkaojan osalta hieman odottavat, koska takana oli muutaman kuukauden mittainen kevät/kesätauko lähistöllä olevien sorakilpailujen puuttuessa. Auto oli kuitenkin edellisten kisojen jäljiltä hyvässä iskussa ja ensimmäinen kierros lähti hyvin käyntiin, vaikkakin tie osoittautui erittäin liukkaaksi. Ajo sujui kohtuullisen hyvin ja maalissa muutkin kuljettajat kommentoivat tietä liukkaaksi, joten liukkaus ei johtunut auton säädöistä. Tulos ensimmäisen kierroksen jälkeen oli oman luokan toinen.

Toiselle kierrokselle lähdettiin siis mukavista asetelmista ja tavoitteena oli reilun kolmen sekunnin aika parannus, jolla olisi mahdollista kiilata kärkeen. Lähdössä meni hieman aikaa hukkaan turhan sutimisen vuoksi, mutta mutkissa pito oli parempi ja ajo sujui hyvin. Viimeistä edeltäneessä mutkassa auto lähti hieman turhan leveään luisuun ja vauhtia piti hiljentää, jotta auto ei luistaisi tien reunassa olleisiin tynnyreihin, siinä hetkellä kävi mielessä, että tässäköhän meni liikaa aikaa. Mutkasta kuitenkin selvittiin ilman osumaa tynnyriin ja loppukiihdytys maaliin ja kun tulokset tulivat julki, niin aika riitti nipin napin luokkavoittoon ja yleiskilpailun tulos koheni kolmanneksi. Edellä oli vain kaksi nelivetoista turboahdettua Mitsubishia. Tulos olikin yleiskilpailussa kautta aikain paras Jani Vehkaojan uralla.

Tästä on erittäin mukava lähteä seuraavan viikonlopun kilpailuun Kajaaniin eli toivottavasti nähdään Kajaanin varuskunta-alueella lauantaina 10.9.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pitkä kesätauko on päättymässä 4.9. ajettavaan rallisprinttiin

Sunnuntaina 4.9. ajetaan Centtilä rallisprint Kuivaniemen Onkalonperän tiellä. Odotettavissa on tiukka kisa, koska tie on monien kuljettajien harjoituspätkä ja siten monille erittäin tuttu. Kevät ja kesätauko venähti yllättävän pitkäksi, koska kalenteriimme merkitty Merihelmiralli peruttiin alkukesästä ja Pohjois-Suomen alueella on ollut todella hiljaista kilpailujen suhteen koko kesän ajan. Onneksi Scuderia Palas ja Kemin UA päätyivät järjestämään alkuperäisen kalenterin ulkopuoleisen sprintin.

Talven jälkeen autoomme on tehty vain pientä hienosäätöä loppukesän ja syksyn kisoja silmällä pitäen. Tavoitteena on jatkaa talven hyvää menestyssarjaa, mutta muut kuljettajat ovat varmasti samalla mielellä mukana. Sijoitukset ovat selvillä sunnuntai iltana ja toivottavasti kisat sujuvat hyvin pitkästä tauosta huolimatta.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Talven viimeisistä kilpailuista sijoitukset 2. ja 3.!

Suomussalmella ajettiin 19.3. historian ensimmäinen Suomussalmiralli Kainuun mäkisillä ja äkkiväärillä teillä. Kyseessä oli kolmen erikoiskokeen ralli, jolla oli kuitenkin pituutta miltei 50km. Kuten jo tämän talven mittaan on havaittu, täälläkin oli oletettavaa, että tiet olisivat soralla jo muutaman auton jälkeen. Uusia renkaita ei täten kannattanut ottaa käyttöön, koska Pohjolarallissa meni jo yksi sarja pilalle ja tälle talvelle ei ollut budjetoitu enempää renkaita.

Kilpailussa oli mukana jopa 18 autoa yleisen isossa F-ryhmässä, joten oli odotettavissa tiukkaa vääntöä, olihan mukana järjestävän seuran kuljettajia, joilla saattaisi olla hieman kotietua. Ajo maistui heti ensi metreistä lähtien ja auto toimi hyvin. Sijoitus kahden pätkän jälkeen huollossa oli luokan neljäs. Tässä vaiheessa renkaiden kunto arvelutti, koska eturenkaat olivat jo kuluneet hurjasti. Tästä piti kuitenkin jatkaa eteenpäin ja viimeisellä, liki 25km pätkällä ajo kulki niin hyvin kuin kuluneilla renkailla pääsi. Tsemppaus auttoi ja nousimme taistellen kolmannelle tilalle, kakkos paikkakin jäi vain 3 sekunnin päähän. Kokonaisuudessaan onnistunut kilpailu vaikka voittoon ei ollut mahdollisuuksia.

Talven viimeinen kilpailu ajettiin pohjoisessa, Vanttausjärvellä. Kyseessä oli rallisprint ja siinä mielessä erikoisempi tapahtuma, että siellä ajettiin 3 kierrosta, joista paras ratkaisi tuloksen. Radan pituus oli n 3,7km ja rata oli tehty pellolle ja metsäteille jäädyttämällä. Kilpailu ei kuulunut alunperin kilpailukalenteriimme, mutta talven hyvät sijoitukset muissa kisoissa ruokkivat nälkää osallistumaan myös tänne. Ainut murhe oli edelleen hupenevat piikkirenkaat. Suomussalmirallin jälkeen käytössä oli ennestään heikompia renkaita, mutta näillä lähdettiin taisteluun mukaan.

Ensimmäinen ajokierros meni aivan pipariksi huonojen eturenkaiden vuoksi, pitoa ei ollut nimeksikään ja eroa luokkajohtajaa tuli liki 8 sekunttia. Toiselle kierrokselle eteen laitettiin Pohjolarallissa käytetyt renkaat, jotka nekin olivat jo parhaat kilometrinsä nähneet, mutta pitoa löytyi jo paljon paremmin. Aika parani reilusti, mutta ei aivan tarpeeksi. Eroa jäi vielä vajaat 2s kärkeen. Viimeiselle kierrokselle lähdin tavoittelemaan tietysti voittoa, ja alku menikin hyvin kunnes radalla oli keltainen lippu varoittamassa edessä olevasta autosta. Sitä varoessa aikaa kului jonkin verran ja vaikka kolmannen kierroksen aika olikin nopein omalla kohdalla, niin eroa jäi voittajaan 1,5s. Täten sijoitus oli toinen yleisen F-ryhmässä.

Loppujen lopuksi talvikausi sai hyvän päätöksen. (27.3.2011)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------